Meistä

Kuka, missä, mikä?

Kaiken juuri ja alku

Eläinlääkäri Matti Rauhala ja klinikkaeläinhoitaja Eija Saavalainen perustivat Rovaniemen Eläinklinikan vuonna 1989.
 
Ensimmäinen vastaanotto sijaitsi Mäntyvaarassa raviradan kupeessa. Myöhemmin pieneläimiä otettiin vastaan vaatimattomassa vastaanottotilassa Ounasrinteen kodin yhteydessä. Kysynnän kasvaessa uuden pieneläinvastaanoton suunnittelu alkoi ja kotitalon viereiselle puistotontille rakennettiin uusi pieneläinklinikka. Toiminta uudessa, hyvin varustellussa tilassa aloitettiin vuonna 1992.

Rovaniemen Eläinklinikka halusi tarjota nykyaikaista, laadukasta hoitoa ja siksi erityisesti laitteistoihin ja koulutukseen panostettiin. Rinnalla toimi myös hevosvastaanotto Mäntyvaarassa. Matti kouluttautui ahkerasti ja hoitajaopiskelija Anne valmistui hoitajaksi oppisopimuksella. Vuosien varrella Matin apuna toimi useita reippaita vastaanottoavustajia.

Vuonna 1997 vastaanottotilat muutettiin Jäämerentielle lähelle keskustaa. Sijainti oli ihanteellinen, rauhallinen ja helposti löydettävissä.
Vastaanotolla tehtiin ahkerasti töitä ja asiakkaita kävi koko Lapin alueelta. Klinikan toimintaa oli tarkoitus laajentaa useamman eläinlääkärin ja hoitajan toimipisteeksi.

Kesken yrityksen kehittämisen ja nousukiidon Matti sairastui vakavasti ja kuoli raskaiden hoitojaksojen päätteeksi 4.5.2005. Matti toivoi ja uskoi siihen, että yritystoimintaa pystyttäisiin jatkamaan. Muutaman vuoden yritys toimi eläinlääkäri Päivi Riskilän ja myöhemmin eläinlääkäri Andrzej Suhodolskin ja eläinlääkäri Pekka Sarkasen työpanoksen avulla, mistä olemme heille erityisen kiitollisia. Työpäivien harventuessa vastaanottotoiminta lopetettiin kannattamattomana. Laitteet ja tarvikkeet jäivät sijoilleen. Klinikan ovi suljettiin.

Vuonna 2020 liiketoiminta siirrettiin Eijan ja Matin tyttärelle Alisa Rauhalalle. Historiaa mukaillen klinikka muuttaa jälleen uusiin nykyaikaisiin tiloihin kera huippu tiimin! Tavoite on pysyä uskollisena yrityksen alkuperäiselle visiolle eli tarjota eläinystäville nykyaikaista ja laadukasta hoitoa toimintaa jatkuvasti kehittäen.

Klinikka

Katse tiukasti tulevaisuuteen

Uudelle klinikallemme on helppo kurvata autolla suoraan pihaan, tulla bussilla tai vaikka kävellen. Klinikkamme on suunniteltu alusta lähtien pieneläinklinikan tarpeisiin. Jokainen väliseinä ja pistorasia lattiamateriaaleja myöten on harkittu päätös. Toive on, että klinikkamme olisi mahdollisimman toimiva kokonaisuus. Odotusaulamme on jaettu kahteen osaan, jotta klinikalla olo sujuisi mahdollisimman stressittömästi. Pienempi aula on tarkoitettu kissoille ja eksoottisille lemmikeille. Kantokopan voi halutessaan nostaa tasolle, jotta lemmikin on mukavampi tarkkailla ympäristöään.

Klinikallamme on myynnissä laadukkaat rehut, tarvikkeet ja lisäravinteet. Mikäli tarvitset apua, henkilökuntamme auttaa löytämään sopivimman tuotteen lemmikillesi.

Olemme panostaneet nykyaikaisiin laadukkaisiin laitteistoihin. Meillä on käytössä uuden uutukainen suoradigiröntgen, joka siirtää otetun kuvan kolmessa sekunnissa tietokoneen näytölle – melko kätevää! Lisäksi käytössämme on uusi pieneläinklinikoille suunniteltu ultraäänilaite, anestesiakoneet ja valvontamonitorit, hammasröntgen, hammasporayksikkö ja laaja laboratorio. Myöskään välinehuoltoa ei ole unohdettu, vaan sille on pyhitetty kokonainen huone desinfioivine instrumenttipesureineen.

Henkilökunta on meille kaikki kaikessa, joten tiimimme viihtymiseen on panostettu myös tilojen suunnittelussa. Tilaa on istahtaa kahville minikeittiöön tai kävellä yläkerran rauhaan lounaalle. Sosiaalitiloista ei ole pihistelty, jotta vauhdikkaassa arjessa jäisi aikaa myös välillä hengähtää ja vaihtaa kuulumisia.

Hoitajat Jenny ja Reetta

Hoitajat Jenny ja Reetta

Palvelut

Tarjoamme lemmikillesi yksilöllistä hoitoa. Haluamme työskennellä potilasystävällisesti ja omistajan tarpeet huomioiden. Hyvä asiakaspalvelu ja helposti lähestyttävä henkilökunta on meille tärkeä asia.

Peruseläinlääkäripalveluiden lisäksi klinikallamme on erityisosaamista ihosairauksien (Katri) ja hammassairauksien (Alisa) hoidossa.

Ammattitaidon ylläpitäminen on meille tärkeää, minkä vuoksi kouluttaudumme vuosittain myös muilla eläinlääketieteen aloilla.

Hoitajamme ovat koulutuksen saaneita, vankalla työkokemuksella varustettuja ammattilaisia.

Yksilöllistä ja laadukasta hoitoa eläinystävällesi

Rovaniemellä vuodesta 1989